Tapahtumat

6.1.2012Perjantai | Viikko 1

J. ASLAK RÄSÄNEN SOOLONA & KANELI-YHTYE

Oululaisen *Ruotomieli*-yhtyeen laulaja-lauluntekijä *J. Aslak
Räsänen*esittää akustisesti laulujaan, joissa sekoittuu kantri, folk,
blues, rock and roll ja jopa punk. Monessa liemessä keitetyn "katuojatrubaduurin" ohjelmisto koostuu yhtyeensä Ruotomielen levytetyistä ja levyttämättömistä lauluista, huolella ja huolettomasti valituista lainoista ja varkauksista sekä ns. edellisyönä-sävelletyistä tuoreuksista. Tämä lisäksi
yleisön huutamat kappaletoiveet otetaan huomioon - jos artisti sillä päällä
sattuu olemaan. Räsästä on usein verrattu nuoreen Dave Lindholmiin.

Kolmen sisaruksen muodostama akustinen *Kaneli*-yhtye voitti Oulun
katusoittokilpailun viime kesäkuussa. Nousussa olevat nuoret tytöt
yhdistelevät kappaleissaan suvereenisti folkia, popin klassisia
elementtejä ja bluegrassin reipasta tenhoa. Upean oman tuotannon ohella yhtye tulkitsee mm. The Beatlesia, Simon & Garfunkelia, Bob Dylania ja White Stripesia sekoittaen tunnistettavan Kaneli-arominsa kappaleeseen kuin kappaleeseen.

29.12.2011Torstai | Viikko 52

Boris The Conductor

Ennakkoluulotonta elämänmakuista instrumentaalimusiikkia.
Boris sotkee musiikilliseen rautalankakeitokseena suvereenisti niin hektisiä ska-rytmejä, kuin vaikkapa psykedeelistä tunnelmointia.

ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY

23.12.2011Perjantai | Viikko 51

Stand Up ilta Pekka Jalavan seurassa!

Stand Uppia koko illan, klo 22.30 alkaen.

LIPUT 10 €

19.12.2011Maanantai | Viikko 51

Selvä Pyyn Pikkujoulut

Maanantaina juhlitaan pikkujouluja!

Ohjelmassa:

klo 21.00 BAARIBINGO
...
Bingo on ilmainen ja palkinnoksi jaetaan juomalippuja!

klo 22.30 BOYS FROM THE NORTH COUNTRY : Christmas All-Nighter!

Lauteilla yksin, yhdessä ja yhteisymmärtämättömyydessä, omien, toisten ja lainojen parissa, teille pitkän illallisen sielunruokaa tarjoilemassa:

ANTTI KARJALAINEN (Kotoisat Sävyt)
MIKKO HEIKKINEN (Kotoisat Sävyt)
SAMI HEIKKILÄ (Suomen Tulli)
RIKU ROUSU (Moses Hazy)

"Tampereelle ns. kertarysäykseksi suunniteltu neljän ruokalajin illallinen nimeltään "BOYS FROM THE NORTH COUNTRY: Olimme torniolaisia" maittaa taas, kun Kanu, Vutu, Roku ja Jumi tuovat sessionsa kotoisaan pohjoiseen! Pakkohan se on, oli se ni...in kliffaa!"


TERVETULOA!

3.12.2011Lauantai | Viikko 48

Selvä Pyy täyttää kokonaiset 3 vuotta.

Juhlimme syntymäpäiviä tarjouksin ja livemusiikin kera lauantaina 3.12.

Luvassa tarjouksia koko päivän. Livemusasta vastaa Pentti Amore- duo. Luvassa suomen- ja englanninkielistä poppia ja rokkia. Ehkä jopa tuttuja vanhoja iskelmiä uusin sovituksin.

Vapaa Pääsy!

25.11.2011Perjantai | Viikko 47

PEKKA HELIN, mies ja kitara

Ylläksen talvikauden avaisten merkeissä täräyttelee rokettirollia Pekka Helin

12.11.2011Lauantai | Viikko 45

12.11 kyläbileet,livemusaa tarjoilee The Jams. Juomatarjouksia!

Jo toisen kerran (eli perinteiset) järjestettävät syysiltamat tarjoaa tällä kertaa livemusiikkia The Jams yhtyeeltä. Bändi koostuu Alatalon suvun jäsenistä. Luvassa vanhaa ja uutta rokkia ja poppia, suomeksi ja englanniksi.
Vapaa Pääsy!

25.10.2011Tiistai | Viikko 43

Selvä Pyy lomailee 24.10- 4.11!

30.4.2011Lauantai | Viikko 17

Kevään tapahtumalista julkaistu!

Alla on tällä hetkellä varmistuneet esiintyjät. Muutamia bändejä vielä tulossa. Seuraa ilmoittelua!

18.4.2011Maanantai | Viikko 16

Timo Rautiainen & Valtteri Tynkkynen- duo 18.4 & 20.4

Trio Niskalaukauksesta tuttu Timo Rautiainen ja YUP basistina tutuksi tullut Valtteri Tynkkynen duokeikoilla Selvässä Pyyssä!
Liput 7€

15.4.2011Perjantai | Viikko 15

STAND UP- ILTA, J.P KANGAS & PEKKA JALAVA

Stand upin huippunimet Selvässä Pyyssä.
Liput 10€

5.4.2011Tiistai | Viikko 14

JYRKI TOMMINEN & TOMI LEINO DUO 5.4- 6.4

Lisää Bluesia!
Vuodesta 2008 legendaarisen H.A.R.P bluesbändin vokalistina/harpistina toiminut Jyrki Tomminen ja pitkänlinjan suomiblues kitaristi/harpisti/laulaja Tomi Leino duokeikalla Pub Selvässä Pyyssä.
Molempina iltoina vapaa Pääsy!
www.tomileino.com
www.tomminen.com

1.4.2011Perjantai | Viikko 13

MICKE BJÖRKLÖF & LEFTY FEAT. CHEF

Suomibluesin eturintamaan kuuluva Björklöf esiintyy triokokoonpanon kanssa Selvässä Pyyssä 1.4. Luvassa roots-bluesia!
Liput 5€!

http://www.myspace.com/mickeandlefty

29.3.2011Tiistai | Viikko 13

Jukka Takalo soolo 29.3.- 30.3.

Jukka Takalo tuli tutuksi Aknestik yhtyeen keulakuvana. Soolouralla oleva Takalo julkaisi uusimman levynsä tänä talvena.
Vapaa Pääsy!

25.3.2011Perjantai | Viikko 12

STAND UP- ILTA, MARKO KÄMÄRÄINEN JA JUSSI SIMOLA

Stand-up show Selvässä Pyyssä, liput 10€.
Tervetuloa!

15.3.2011Tiistai | Viikko 11

JHARYS, IRKKUMUSAA

JHARYS soittaa irkkumusaa Selvässä Pyyssä ti 15.3 ja pe 18.3, tarjolla myös irkkujuomia! Molempina iltoina vapaa pääsy.

27.1.2011Torstai | Viikko 4

Ylläs Jazz&Blues

Selvässä pyyssä Blustone to & pe.
La Larry Price & Pekka Helin

11.12.2010Lauantai | Viikko 49

Timo Rautiainen & Valtteri Tynkkynen DUO

Trio Niskalaukauksesta tuttu Timo Rautiainen ja YUP basistina tutuksi tullut Valtteri Tynkkynen ainutlaatuisella duo keikalla Selvässä Pyyssä!

Liput 7 €

4.12.2010Lauantai | Viikko 48

Selvä Pyy täyttää 2 v.

Juhlimme synttäreitämme 4-5.12.2010

Juhlissa mukana Morley
Lauantaina 4.12 liput 5 €
Sunnuntaina 5.12 VAPAA PÄÄSY

19.11.2010Perjantai | Viikko 46

Ylläksen avajaiset 19.&20.11. Pyyssä Livemusaa!

Lifestylesweat- duo esiintyy Selvässä Pyyssä pe ja la iltana. Luvassa folkrockia kitaran, huuliharpun ja sähköpianon säestyksellä. VAPAA PÄÄSY!

30.10.2010Lauantai | Viikko 43

Sampo sai potkut diilistä- Bileet

Mukana menossa bilebändi Laskuteline, diilistä tutut Arttu ja Jouni. VAPAA PÄÄSY!

16.7.2010Perjantai | Viikko 28

Ylläs Soikoon 2010!

Trubaduuri Jani Mäkelä esiintyy Selvässä pyyssä 16 ja 17.7.

Liput 5€

9.7.2010Perjantai | Viikko 27

Lampaansyöjät

Vilpertti teatteri esittää Veikko Huovisen Lampaansyöjät Pub Selvän Pyyn terassin edessä! Liput 10€. Näytös alkaa 18.00

24.4.2010Lauantai | Viikko 16

Zacharius Carls Group- Duo ja Riku Rousu

Kauden "henkiset" päättäjäiset. Livemusaa La 24 ja Su 25.4. Lisäksi 25.4 iltpäivällä myös terassilla.säävaraus!

17.4.2010Lauantai | Viikko 15

Ojala,Siekkinen & Tuohimaa trio

Covereita laidasta laitaan ja hyvää menoa.

14.4.2010Keskiviikko | Viikko 15

Morley Duo

Loistava Morley Duo 14-15.4! Vapaa pääsy.

7.4.2010Keskiviikko | Viikko 14

One More Night

Cover- bändi One More Night esittää taidolla ja tunteella rokkia ja poppia. Vapaa pääsy!

23.3.2010Tiistai | Viikko 12

Morley Duo

23.3.- 24.3.Vapaa pääsy

28.2.2010Sunnuntai | Viikko 8

Irkkumenoa Selvässä Pyyssä ennen kiekkofinaalia!

Trubaduuri Jarie lämmittää asiakkaat juhlatunnelmaan ennen olympialaisten kiekkofinaalia sunnuntaina klo 20.00.
Vapaa Pääsy!

30.1.2010Lauantai | Viikko 4

Bluesia!

Ylläs JAzz Blues! Pe ja La luvassa bluesia. Esiintyjänä Bluestone.

28.12.2009Maanantai | Viikko 53

Zacharius Carls Group- Duo

28.12.- 29.12. Zacharius Carls Group duo- kokoonpanolla!
http://www.myspace.com/zachariuscarlsgroup

21.12.2009Maanantai | Viikko 52

Johnny Cash Cover Band- The Blood Sausage Boys

Johnny Cashin coverit taidolla ja tunteella Selvässä Pyyssä 21 ja 22. 12. Liput 5€

5.12.2009Lauantai | Viikko 49

Selvä Pyy täyttää vuosia 5.12

Juhlimme 1v. synttäreitä 5-6.12.
Tule nauttimaan tarjouksista ja Live-musasta. J. Kumpulainen Trio esiintyy 5.12, showtime n. 21.30.

16.9.2009Keskiviikko | Viikko 38

Huumorhommia sketsishow!

Menneenä talvena Pyyssä suuren suosion saanut Huumorhommia sketsishow palaa jälleen näyttämölle.
Showtime n. 21.00!

8.9.2009Tiistai | Viikko 37

Syksyn sesonkijuomat saapuneet!

Pub Selvässä Pyyssä voit nyt nauttia syysoluita ja siidereitä. Valikoimissa myös sahtia!

16.7.2009Torstai | Viikko 29

Ylläksellä tapahtuu

Ylläs Soikoon! ja Tanssiorkestereiden SM-kilpailu SMORK 2009 , YLLÄS/ÄKÄSLOMPOLO

10.7.2009Perjantai | Viikko 28

Pub Selvä Pyyn omat tapahtumat

Pub Selvään Pyyhyn tulossa tapahtumia ja esiintyjiä myöhemmin kesällä ja syksyllä.

Seuraa ilmoitteluamme!

31.3.2009Tiistai | Viikko 14

Tapahtumia tulossa

Tapahtumalistaa päivitetään

28.2.2009Lauantai | Viikko 9

Pyyn tapahtuma kalenteria päivitetään

Seuraa ilmoittelua. Pyyn kalenteri päivittyy lähiaikoina

1.1.1970Torstai | Viikko 1

Ylläksen avajaiset 19.&20.11. Pyyssä Livemusaa!

Lifestylesweat- duo pe ja la iltana Selvässä Pyyssä. Tyylilajina "street folkrock". Vapaa Pääsy!